Puhe äitienpäivänä

Arvon äitienpäiväjuhlan juhlavieraat, arvon äidit

Kiitos mahdollisuudesta ja valtavasta kunniasta pitää juhlapuhe teille tänään. Toivottavasti eilinen
äitienpäiväsunnuntai oli valon ja ilon täyteinen.

Mie vietin eilen äitienpäivää käymällä pikaisesti oman äitini luona. Palautin auton, jota äiti oli miulle viikonlopuksi lainannut. Olisi hän sitä saattanut itsekin tarvita. Harmitti, että ehdittiin nähdä vain pikaisesti. Äiti kuitenkin totesi myös eilen – niin kuin joka vuosi äitienpäivänä – että hänellä on äitienpäivä 365 päivää vuodessa.

Arvostuksesta äitien läsnäoloa kohtaan tulisikin yhtälailla muistaa kertoa vuoden jokaisena päivänä. Miun lahja äidille oli kuitenkin toive järjestetystä yhteisestä ajasta. Luvattiin tämä lahja lunastaa kumpikin.

Viime aikoina mie olen pohtinut äitien jaksamista. Valtaosaa maailman äideistä yhdistää loputon tarve pitää huolta ja suojella. Tämän maailman äideillä myös riittää uskoa lapsiinsa loputtomasti sekä yhtä loputon on tarmo, jolla äidit taistelee lastensa onnen puolesta. Tässä maailman tilanteessa äitien jaksamista mitataan kovin ottein.

Mieleen väistämättä nousee niin ukrainalaiset äidit kuin kaikki ne äidit, joiden tuska omien lasten puolesta on painavin. Äitiydestä puhuttaessa, on hyvä muistaa meidän monenlaiset äidit; bonusäidit, isät korvanneet äidit sekä äidit, jotka kantavat vastuun niin omistaan kuin toistenkin omista. Äitiys on arvokasta kaikissa muodoissaan, ja äidin rakkaudesta on meidän teitä syytä kiittää.

Äitien lisäksi meillä on isoäitejä ja isoisoäitejä. Tänä aamuna vein mummini kaihileikkaukseen. Minulle myös mummi on ollut ihminen, joka on niin vaihtanut vaipat kuin pitänyt huolta, että ruokaa löytyy varmasti pöydästä, kun muutin ensimmäiseen omaan kotiin. Tuntuu tärkeältä osoittaa kiitos mummille sillä, että voin vastavuorosesti tukea jollain tavoin, kuten tarjoamalla kyydin sairaalalle.

Mummeja ja isomummeja miettiessä, pohdin kovasti omia juuria ja sukupolvikokemuksia. Sukupolvien välinen dialogi opettaa kovin. Historiassa aina äideillä on hurja valta välittää arvoja eteenpäin, sekä myös opastaa elämän merkittävimmistä asioista.

Vaikka sukupolvien välille koitetaan maalata räikeitäkin eroja ja kuilua koitetaan joskus ehdoin tahdoin syventää, tahtoisin itse kuitenkin puhua niistä yhdistäneistä kokemuksista, ajatuksista ja merkityksistä.

Miusta on hienoa ajatella, että siinä missä minä tänä päivänä työskentelen työväenyhdistyksessä, on isomumminikin vuosikymmenien ajan saman yhdistyksen toiminnan kokenut omakseen. Se on osaltaan sukupolvien jatkuvuutta, mutta ajatus osallistumisesta on kummallekin pohjimmiltaan syntynyt samasta tahdosta kantaa kortensa kekoon.

Toisen havainnon sukupolvien jatkuvuudesta teen usein miettiessä sitä, miten miun siirtokarjalaiset juuret ja piirteet on kulkeutunut äitien mukana sukupolvelta toiselle, ja näkyy miussakin tänä päivänä vahvana esimerkiksi elämän arvoina ja ilonpirskahduksina.

Sukupolvierojen sijaan toivoisin sukupolvisympatiaa, sillä se antaa tilaa keskustella. Aina sukupolvikokemukset ei ole helposti sanoitettavissa niiden julmuuden tai vaihtoehtoisesti haurauden vuoksi, mutta ne väistämättä vaikuttaa tapaan katsoa maailmaa. On arvokasta tuntea omat juurensa, käydä keskusteluja ja koittaa löytää syitä tähän päivään. Uskon, että näistä syistä löytyy selitys äitien väkevälle rakkaudelle.

Seuraava runo on Eeva Kilven runokokoelmasta kiitos eilisestä vuodelta 1996, ja kertoo mielestäni
hienosti tästä aiheesta.

Isoäidin silmissä asustavat sukupolvien katseet,
ne jotka ovat ennen häntä
kätkeneet ja vuodattaneet kyyneleitään,

kysyneet ja kimaltaneet hymystä
ja joissa elää hymyn ja kyynelten jatkuvuus,
nauru, ilo ja suru, kysymykset ja lannistumattomuus.

– Eeva Kilpi: Kiitos eilisestä, 1996 –

Arvostusta saadusta rakkaudesta ja opeista voi osoittaa monin tavoin, ja äitienpäivä on yksi merkittävimmistä. Kiitos äideille, mummeille, äidin roolin täyttäneille. Ihmisille, jotka ovat äidintavoin olleet luomassa turvallista kotia kasvaa ja kehittyä. Mie haluan olla muistamassa äitejä niin äitienpäivinä, näin sen jälkeisenä päivänä kuin joka ikinen päivä muutoinkin.

Kiitos äitiydestä, joka tuskin on elämän helpoimpia tehtäviä – todennäköisesti päinvastoin. Toivottavasti saan itsekin jokin päivä kokea äitiyden ilon.