Arvoisa juhlayleisö, hyvät toverit, kära kamrater
Jos laitamme aikaa perspektiiviin, on 120 vuotta kuusinkertainen määrä vuosia verraten siihen, mitä mie olen elänyt. 120 vuotta työtä luokkaerojen häivyttämiseksi on vaatinut pitkäjänteisyyttä – elämänmittaista työtä oikeaksi koettujen asioiden puolesta. Se ei ole tullut ilmaiseksi, ja onkin kiitollinen paikka toimia siinä historian jatkumossa, jossa nyt sukupolveni täyttää ketjua kohti seuraavaa 120 vuotta.
Eikä vaihtuvuuden nyt edes niin kauhean suurta tarvitse olla. Jos hyvin käy niin minäkin saatan elää vielä sen 80 vuotta. Tai vaikka 100 vuotta: emmehän me tiedä, mitä uudet kymmenet tuovat tullessaan.
Joka tapauksessa katsetta horisonttiin meidän on nyt nostettava yhdessä.
On toisteltu hokema, että aika ja ajankuva muuttuvat; me elämme ajassa. Silti ajalla ja vuosilla on yhteisiä tekijöitä. Toisinaan vain brändäydymme tai asemoidumme uudestaan, kokeilemme ja kehitämme – myös aatetta. Silti kaiken tehdyn syvimmässä sanomassa kulkee ajattomiksi osoittautuneet arvot.
Meidän liikkeemme demokraattinen ja kansanvaltainen luonne on niin meidän omassa toiminnassa kuin yhteiskunnallisessa ajattelussa kaiken perusta. Arvomme vapaudesta, solidaarisuudesta, oikeudenmukaisuudesta ja tasa-arvosta ovat osoittautuneet ajattomiksi. Periaatteemme meidän on pidettävä mielessä niinäkin vuosikymmeninä, joina yhteiskunnassa brändäydytään tai asemoidutaan uudestaan.
Forssan ohjelma on sellainen paperi, joka on aikanaan luonut vision siitä, kuinka yhteiskunnassa ryhdytään toteuttamaan ihmisten vapautta sekä tasa-arvoa. Silloin on luotu työlista yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden puolesta.
Aika elää ja aatetyöhön on jälleen 2020-luvulla satsattava. Poliittisen ohjelmatyön on nähtävä samaan aikaan lähelle ja kauas, sillä toimeen on tartuttava heti, jotta meilläkin olisi jotain annettavaa meidän seuraajille.
Arvoisat juhlavieraat, emme ehkä tarvitse uutta Forssan ohjelmaa, sillä vanhassakin on vielä jäljellä. Pilkun tarkkaan luettuna myös tuo ohjelma on pitkälti toteutunut suomalaisessa yhteiskunnassa, jonka menestystarinan polku on ollut kansainvälisesti tunnustettu hyvinvointivaltio. Moraalisena ohjenuorana voimme Forssan ohjelmaa kuitenkin edelleen käyttää ja sitä aikaamme soveltaa.
Forssan ohjelman teemat kansanvallan ja ihmisten sivistyksellisten oikeuksien takaamiseksi, terveydenhuollon turvaamiseksi sekä naisten aseman parantamiseksi ovat teemoja, joiden parissa tulevaisuuspoliittiset keskustelut tulisi myös tänä päivänä käydä.
Arvoisat kuulijat, edustuksellinen demokratia on nuorten sukupolvien osalta tarkastelun alla. Into äänestää, saati itse osallistua on ollut silmiin pistävästi laskeva kehitystrendi. Toisaalta se, joka herkistyy katsomaan tarkkaan, osaa lukea nyt nuorimmasta sukupolvesta niitä signaaleja, jotka kertovat yhteiskunnallisen kiinnostuksen kasvusta.
Kasvanut eriarvoisuus, ilmastonmuutoksen ja biodiversiteettikadon aiheuttamat uhat, sosiaalisen median syötteiden tuoma kuorma ja jatkuvan alituisen menestymisen paineet eivät ole enää vain purematta nieltävissä, jos ne johtavat heikkeneviin tuloksiin oppimista, terveyttä tai yhteiskunnallista luottamusta mittaavissa tilastoissa. Mutta kun nuoret aktivoituu, miten siihen vastaa suomalainen yhteiskunta?
Nuorten roolia yhteiskunnallisina vastuunkantajina pyritään vähentämään leimaamalla ulkoparlamentaarisiin keinoihin nojaava kansalaisaktiivisuus ongelmalliseksi ja epäkypsäksi. Ahdistuneisuutta ajan haasteista pilkataan ja pidetään lapsellisena.
Pilkkaajilta kannattanee kuitenkin kysyä, onko ilman ääntä ahdistuksesta, ikinä saatu aikaan muutosta? Tai ovatko nuoret ihmiset, jotka ovat aliedustettuina päätöksentekoelimissä, ikinä saaneet muutosta aikaan olemalla kiltin ja kunnollisen hiljaisia, kapinattomia ja toteamalla hädän hetkellä valtaa pitäville, että jospa sitten vain odotellaan meidän vuoroa.
En väitä, että aikaisemmin nuorten kapinaa olisi otettu myöskään vastaan avosylin. Mutta nuoren polven puolustuksena kannattaa muistaa, että tämän päivän nuoria on ihan vain määrällisesti kovin paljon vähemmän. Paineet kasautuvat, ja vastuuta yhteiskunnasta on kannettava vähenevin voimavaroin.
Toki edustuksellisen demokratian ja ulkoparlamentaaristen keinojen välistä kuilua olisi tarpeen kuroa umpeen. Meidän tulisi kannustaa ihmisiä osaksi päätöksentekoa ja asettaa edustukselliset ja ulkoparlamentaariset keinot toisia tukeviksi toimiksi. Näkisin mielelläni äänestysikärajan laskettavan 16 ikävuoteen. Kun Forssan ohjelmassa tavoiteltiin kansanvallan lisäämistä, mietimme me nyt sitä, kuinka osallistumisesta tehdään tämän päivän ruuhkaisessa maailmassa helppoa ja mielekästä. Pohdimme, kuinka turvaamme ihmisille tarvittavan tieteeseen perustuvan tiedon pikaviestien ja disinformaation maailmassa.
Arvoisat vieraat, jos katsotaan tästä päivästä taaksepäin viimeistä kolmea vuosikymmentä, on isossa kuvassa esimerkiksi yleinen elintaso parantunut ja nuorisorikollisuus laskenut. Viimeisimpien vuosien kehitys on kuitenkin kääntänyt suuntansa osaltaan: edelleen ison massan hyvinvointi kasvaa, mutta pieni osa voi yhä huonommin tai tekee yhä enemmän ja vakavampia rikoksia.
Tutkimusten mukaan suomalaisessa yhteiskunnassa siis kasvaa samaan aikaan sekä hyvin- että pahoinvointi.
Kun puhumme nuorten mielenterveydestä, on keskustelu kääntynyt oikeaoppisesti puhumaan juurisyistä ja kuormittavien tekijöiden tai rakenteiden purkamisesta. Tarkastelemme rakenteita yleensä koulutuksen vaatimusten laskemisen kautta. Minun nähdäkseni kysymykseen liittyy kaksi näkökulmaa, joihin tulisi ensisijaisesti tarttua.
Ensimmäinen näistä on lapsilta ja nuorilta vaadittava itseohjautuvuus. Tällä hetkellä ajattelemme, että voisimme vastata kansainvälisen kilpailun tarpeisiin vaatimalla toisen asteen opiskelijoilta laajempia soveltamisen taitoa ja itseohjautuvuutta. Se on kaunis ja monella tapaa ideaali ajatus, mutta opettajien arkipäivää on kuitenkin se, ettei nuoret ehtineet peruskoulussa oppia laskemaan ja lukemaan niitä tavallisimpiakaan laskuja, kun heiltä vaadittiin jo niin itsenäistä suoriutumista.
Toisena tekijänä meidän tulisi kaikessa yhteiskunnallisessa toiminnassa tunnistaa ja tunnustaa se, että edelleen huono-osaisuus periytyy. Huono-osaisuuden tekijät kasautuvat samoille ihmisille ja keskeisenä tekijänä näyttäytyy sosioekonomiset erot taustoilla. Vaikka meillä on mahdollisuus kouluttautua läpi pitkälti yhdenvertaisen koulupolun ja kohdata toisemme taustoista riippumatta, on silti totta, että osalle
vanhemmat tarjoavat lääkärin urapolusta kertovan lastenkirjan ja valmennuskurssit, yhtäältä toisten joutuessa materiaalisten puutteidensa takia kiusatuksi.
Tällaisen eriarvoistumiskehityksen torjuminen vaatisi laajoja ja mittavia rakenteita ihmisten hyvinvoinnin, sivistyksellisten oikeuksien ja osallisuuden parantamiseksi, mutta vähimmilläänkin se vaatii sitä, että tämä heikoimmassa asemassa oleva pieninkin ryhmä – yksittäinen ihminen – huomioidaan.
Arvoisat juhlavieraat, Forssan ohjelman hienoimpiin oivalluksiin kuuluu ajatus kansainvälisyydestä. 120 vuotta sitten aatteen ytimessä oli vastata ylikansalliseen riistoon ylikansallisin keinoin. Tämän päivän maailmassa se on yhä merkittävämpää, sillä mitä tulee niin eriarvoisuuden torjuntaan, kansalliseen turvallisuuteen sekä planeettamme kantokyvyn turvaamiseen, on kaikkeen tähän vastattava ylikansallisesti, eurooppalaisesti ja maailmanlaajuisesti.
Verkottuneessa maailmassa luomme yhdessä toisten kanssa turvaa, taloudellista vakautta ja hyvinvointia. Etsimme kumppaneiksemme samat arvot jakavia kansoja ja pyrimme ensisijaisesti rauhaan. Rauhan sanoma on myös pohjoismaisen sosialidemokraattisen yhteiskunnan ytimessä; pohjoismainen sosialidemokratian on kaikessa toimessaan ensisijaisesti tavoiteltava rauhaa maailmassa.
Tässä hetkessä kansainvälisen maailman tulee tehdä paljon työtä ennakoidakseen tulevaa. Paitsi rauhan aikaansaaminen, myös ilmastonmuutoksen torjunta ja monimuotoisuuskadon pysäyttäminen ovat tehtäviä, joissa meillä ei ole varaa epäonnistua. Ilmastonmuutoksen seurauksena konfliktit ja ilmastopakolaisuus lisääntyvät, huoltovarmuuden kysymykset aina vain ajankohtaistuvat ja joudumme
turvaamaan ihmisten ja eläinten terveyttä täysin uusin tavoin.
Ja arvoisat vieraat, siinä missä jo 120 vuotta sitten sosialidemokraatit ovat ymmärtäneet kansainvälisyyden painoarvon, on sen painottaminen tänä päivänä niin ylitsepääsemättömän tärkeää, että voin vain koittaa luoda meihin toivoa ja kannustaa sitkeyteen kamppailussa sisäänpäin kääntyviä voimia vastaan.
Kerroin alussa, että tulevaisuuspolitiikan pitää katsoa lähelle ja kauas. Minun tulevaisuuspolitiikan reseptin kaksi keskeistä elementtiä kuulostavat vähän tylsältä, mutta ovat työkaluja ja lähtökohtia politiikan teolle.
Ensimmäinen työkaluista auttaa tarkentamaan katsetta kauas tulevaisuuteen. Me olemme puhuneet tässä liikkeessä tulevaisuusinvestoinneista. Vaikutusten arviointi pitkälle tulevaisuuteen on sitä, johon politiikkamme perustuu. Toinen keskeinen elementin ajattelen katsovan lähelle, sillä tulevaisuuden johtajuus tapahtuu paraikaa. Se liittyy ennakointiin ja varautumiseen. Olemme nyt näsäviisaina
todenneet että kyllä me osasimme pandemiaa tai sotaa odottaa. Mutta ratkaisevaa on se, kenellä on rohkeutta johtaa meitä ja maailmaa tulevaisuuteen niin, ettemme pääse sanomaan kriisien tai ilmiöiden tulleen yllätyksenä. Tai sanomaan – mikä pahinta – että kyllä me tiesimme, mutta emme tehneet mitään.
Hyvät ystävät, Forssan ohjelman hengessä tavoittelemme yhä edelleen kansanvaltaa ja aitoa vapautta irti vauraampien vaikutusvallasta. Samanaikaisesti vastuunkantajuus ympäristöstä, jonka osana ihmiset toimivat, tulee ratkaisemaan sen kaiken, mitä tulevaisuudelta haluamme. Pidetään kiinni arvoistamme, käydään sukupolvet ylittävää dialogia. Mitä epävarmempi on maailma, sitä vähemmän meillä on varaa pelätä. Meissä on kaikki voima ja rohkeus vaikuttaa. Se mahdollisuus on käytettävä hyvin.
0 kommenttia